Meidän perheen koiranhankinta prosessi oli varsin pitkä, se alkoi sillä, kun minä kymmenvuotiaasta asti halusin jatkuvasti koiraa. Pikkuhiljaa muutkin lämpenivät ajatukselle, ja ryhdyttiin miettimään rotua. Kriteereitä meillä ei hirveästi ollut, tässä niitä mitä niiltä ajoilta muistuu mieleen: lapsiystävällinen, ei hirveän energinen, joka sään koira ja tarkenee tarhassa ulkona talvellakin, ei metsästyskoira, suhteellisen helppo kouluttaa.

Monen mutkan kautta meille tarjottiin aikuista (silloin 3 v.) kultaistanoutajaa, joka toimi opaskoirana ja näin ollen olisi ollut täysin valmiiksi koulutettu. Tämä koira jo oli varattu meille, mutta koska koiran antajalle tuli este, ja hän olisi pystynyt luopumaan koirasta vasta vuoden päästä päätimme hyljätä aatteen (koira olisi ollut silloin 4 vuotta).

Sen jälkeen alkoi kova mietintä, oli suomenlapinkoiraa, tiibetinmastiffia (voi luoja, onneksi ei otettu!) ja kaikenkarvaisia hetken höyrähdyksiä, kunnes... Kaveri vinkkasi, että paikallislehdessä oli ilmoitus lapinkoirapentueesta. Hetken kotona mietittyämme päädyimme tulokseen, että otamme yhteyttä kasvattajaan - ja niin sitten lähdimme tutustumisvierailulle.

Vierailun jälkeen olimme lähes varmoja, että tämä rotu sopii juuri meidän tarpeisiin. Etsimme tietoa lisää ja tulimme tulokseen, että voisimme käydä katsomassa pentuja uudelleen, pennun hankinta aatteissa.

Vierailimme uudelleen kasvattajalla, ja olimme pentujen kanssa. Olimme jo siinä vaiheessa  mieltyneet ainoaan ruskeaan narttuun, mutta pahaksi onneksi se oli varattu jo toiselle perheelle. NIinpä tutustuimme myös mustiin sisaruksiin. Sillä kerralla ei vielä saatu selvyyttä kuka mustista kaveruksista lähtisi meille. Parin päivän kuluttua saimme soiton kasvattajalta, että ruskean nartun tahtonut haluaa vaihtaa pennun, joten olisimmeko kiinnostuneita. No tottakai oltiin! Niinpä meille oli sitten varattu koko pentueen rohkein, isoin ja vauhdikkain pentu :)

Uuden koiran astuessa taloon kaikki (varsinkin naiset) tuppaavat ostamaan kaikkea tarpeetonta ja tarpeellista pennulle - niin myös me. Kippoja, pantoja, leluja, remmi, kynsisakset ja lisää leluja. Pentua odotellessa tehtiin aitaus sille osaan taloon, hankittiin sanomalehtiä varastoon, ja etsittiin sopiva rätti, joka voidaaan viedä kasvattajalle (että saaadaan tästä rätistä ns. turvarätti kotiin tultaessa)

Kävimme vierailulla pentua katsomassa silloin kun se oli 7 viikkoinen, ja veimme rätin. Kasvattajalla oli jo haikeat fiilikset, kun enää kaksi pentua oli kotona. Jäimme odottamaan vielä viikkoa, että voimme ottaa koiran kotiimme.

Päivää ennen palmusunnuntaita vuonna 2006 haimme sitten ruskean pienen palleroisen kotiimme kaikkien iloksi, ja siitä alkoi virallisesti meidän omistussuhde :)